talosta haaveilua ja suunnittelua…

Alunperin toivoimme löytävämme jostain talovalmistajan sivuilta meille sopivan talon, mutta luovuimme ennenpitkää toivosta, koska mikään taloista ei kolahtanut oikein kumpaankaan. Tai jos kolahti, niin ratkaisu oli sellainen ettei sitä olisi voinut harkita meidän määrä-alalle. Totesimme siis tarvitsevamme arkkitehdin. Koska arkkitehdille on hyvä mennä edes jonkinlaisen käsityksen kanssa siitä mitä toivomme, alkoi E hahmottelemaan ruutupaperille sellaisia ratkaisuja, joista pidimme ja jotka meistä olisi luontevia meidän pitkulaiselle määrä-alalle.

Archdaily oli silloin päivittäisessä tutkinnassa.

Perusspeksit olivat tietenkin aika helppoja. Jokaiselle lapselle oma huone. E:lle työhuone (ihan pakollinen kaikkien mielenauhan takia). Vanhempien makkari. Keittiö. Kodinhoitohuone. Riittävä määrä vessoja ja kylpyhuoneita (vähintäänkin vessa per kerros). Sauna. Autokatos. Tekninen tila. Varastotilaa.

Ja sitten alkoikin se oikea pohdinta. Halutaanko tehdä yhteen vai kahteen tasoon? Kellarilla vai ilman? Korkeaa tilaa vai ei? Vanhempien makkari lähellä lasten makkareita ja/tai samassa kerroksessa vai ei? Keittö ja ruokatila olohuoneen yhteyteen vai ei?

Ilmeni erilaisia reunaehtoja. Minä halusin että riittävän iso kodinhoitohuone on lähellä makuuhuoneita, eikä mihinkään kellarin nurkkaan piilotettuna (pyykinpesu on riittävän tylsää ilman että sen siirtää.vielä hankalaan paikkaan). E halusi korkean huonekorkeuden. Minä halusin kuraeteisen järkevään paikkaan (ei siis pesutilan tai kodinhoitohuoneen yhteyteen. Paljaat, kosteanpuhtaat varpaat tai puhdas pyykki eivät ole yhteensopivia kuraeteisen kanssa). E piti funkistyylistä. Minä en. Minä pidin kaarevista muodoista. E ei. Minä en pitänyt nykytyylisistä kivitaloista, joissa on vaalea rappaus ja tumma katto. E piti isoista ikkunoista.

jne. jne.

Ja sitten se kaikkein tärkein reunaehto: mihin meillä olisi varaa?

Onneksi meillä ei ollut rakentamisen kanssa kiire. Kävimme läpi erittäin monta variaatiota taloista, joita E piirsi ruutupaperille. Joistain asioista pidimme, joistain emme. Monta kiivastakin keskustelua saatiin aikaan täysin hypoteettisesta talosta, jonka suunnitelmat todennäköisesti olivat ihan eri näköisiä kuukauden päästä E:n saatua uuden idean.Lopulta meille oli hioitunut pohja mistä pidimme. Pidimme siitä vielä puolen vuoden kuluttuakin. Pikkuhiljaa totesimme että juuri tälläisessä talossa me voisimme viihtyä. Viihtyä niin pitkään kuin mahdollista. Ja tämän pohjan kanssa menisimme juttelemaan arkkitehtien kanssa.

Comments are closed.