Meidän tiemme maanomistajiksi oli pitkä. Kävimme ensimmäisen kerran kiertelemässä ja katsomassa myytäviä tontteja jo kymmenisen vuotta sitten. Mikään ei tuntunut meidän omalta (mekö muka nirsoja 🙂 ja välillä etsimisintomme hiipui. Elämäntilanteet muuttuivat, mutta jatkoimme tonttitilanteen seuraamista toisella silmällä.

2010 alkutalvella kävimme katsomassa Espoossa yhtä tonttia. Se ei vaikuttanut meille mieleiseltä, mutta lapset nukahtivat takapenkille sieltä lähtiessämme, joten lähdimme kiertelemään ympäriinsä. E halusi näyttää minulle yhden tontin, jonka olin tyrmännyt hinnan vuoksi. Siinä oli myynnissä kaksi määräosaa, joista parempi (ei tierasitetta) oli jo varattu. Kävimme tontilla ja se oli kyllä minunkin mielestäni todella mahtava. Totesimme kuitenkin että niin kovaan hintaan pitäisi saada kyllä se parempi määräosa, joka kaiken lisäksi rajautui kahdelta sivulta viheralueeseen. Molemmat määräosat olivat siis samanhintaiset. Päädyimme sitten siihen ratkaisuun että tämä parempi määräosa olisi meidän benchmarkimme. Jos löytäisimme jotain tämän tasoista maksimissaan tähän hintaan (ehdoton kipuraja), ostaisimme sen.

Kaksi päivää myöhemmin välittäjä,  jolle E oli jättänyt yhteystietonsa, soitti. Parempi määräosa olikin yllättäen vapautunut.